
Faskiahieronta
Olet käynyt hieronnassa monta kertaa. Olo helpottaa hetkeksi, mutta sama kireys palaa takaisin muutamassa päivässä.
Aamulla ensimmäiset askeleet sattuvat kantapäähän. Päivän aikana helpottaa hieman, mutta iltaa kohti kipu tulee takaisin.
Niska ja yläselkä kiristävät, ja usein myös alaselkä tuntuu väsyneeltä, jäykältä tai kipeältä etenkin pitkän istumisen, seisomisen tai päivän jälkeen. Venyttely, tyynyn vaihto ja erilaiset keinot tuovat ehkä sen pienen hetkellisen helpotuksen, mutta mikään ei ole tuonut kuitenkaan sitä pysyvää muutosta.
Autan sinua hoitamaan pelkän oireen sijaan sen syyn jolloin kipu ei vain helpota, vaan lakkaa palaamasta aina uudestaan ja uudestaan.
Tavoitteena ei ole vain rentouttaa , vaan saada keho toimimaan niin, että arki tuntuu oikeasti helpommalta:
aamulla liikkeelle lähteminen ei satu,
päivän aikana ei tarvitse jatkuvasti venytellä tai hakea uutta asentoa ja illalla keho ei ole enää samalla tavalla jumissa tai kipeä ja yöllä pystyt nukkumaan ilman että kipu herättää tai pakottaa vaihtamaan asentoa jatkuvasti.
Alta löydät asiakastarinoita. Paina nuolta, niin pääset lukemaan ne kokonaan.
Kantapää kipeä mutta syy ei ollutkaan kantapäässä
Alaselkä ja nilkka oireili mutta syy löytyi lantion toiminnasta
Päänsärky ja jumissa oleva niska, asiakas sai helpotuksen jo yhdellä kerralla
Miten mä lähestyn kehoa
Mun tapa lähestyä kehoa perustuu syy–seurausajatteluun.
En lähde hoitamaan summassa tai kokeilemaan vähän kaikkea.
Aloitetaan aina alkutesteillä ja havainnoinnilla, jotta en arvaisi mistä kipu johtuu, vaan nähdään selkeästi, mistä kuormitus oikeasti tulee.
Esimerkiksi:
onko kantapään kipu oikeasti kantapäässä,
vai johtuuko se siitä, että nilkka ei liiku, pohje tekee liikaa töitä tai lantio ei tue liikettä?
Tai jos niska on jatkuvasti jumissa:
johtuuko se oikeasti niskasta,
vai siitä, että rintakehä ei liiku, hengitys on pinnallista ja lapatuki puuttuu?
Eli en hoida vain sitä kohtaa, missä tuntuu vaan sitä, mikä aiheuttaa sen.
Ja aina kyse ei ole pelkästään lihaksista tai rakenteesta.
👉 Taustalla voi olla stressi, joka pitää kehon jatkuvasti jännittyneenä
👉 hermoston kuormitus, joka estää rentoutumisen
👉 pinnallinen hengitys, joka ei tue kehon liikettä
👉 tai arjen tottumukset, jotka kuormittavat samaa kohtaa päivästä toiseen
Kun nämä yhdistetään oikein hoitoon ja liikkeeseen, tapahtuu se, mitä moni oikeasti hakee:
👉 kipu ei palaa heti takaisin muutaman päivän päästä
👉 keho ei kiristä jatkuvasti samoista kohdista
👉 aamulla liikkeelle lähteminen tuntuu helpommalta
👉 ja päivän jälkeen keho ei ole enää yhtä jumissa
Tämä näkyy arjessa niin, että aamulla liikkeelle lähteminen ei satu, päivän aikana ei tarvitse jatkuvasti hakea helpotusta ja olo on selvästi kevyempi.
Jos haluat päästä eroon jatkuvasta kireydestä ja siitä, että sama vaiva palaa aina takaisin,
Oire katoaa hetkeksi mutta miksi se tulee aina takaisin?
Kuulostaako tämä tutulta?
On iltapäivä ja huomaat yhtäkkiä, että pää ei ole särkenyt koko päivänä. Hetken aikaa ajattelet, että ehkä tämä onkin nyt menossa ohi.
Mutta sitten istut vielä koneelle tekemään yhden työjutun, kumarrut, nouset ylös ja se sama jomotus alkaa hiipiä takaisin niskaan.
Ensin pieni kiristys.
Sitten tuttu paine.
Ja lopulta taas se sama päänsärky.
Tai ehkä se on kantapää.
Aamulla nouset sängystä ja ensimmäiset askeleet vihlaisee.
Päivän mittaan se vähän helpottaa, joten annat sen olla.
Mutta kun ilta tulee ja olet ollut koko päivän liikkeellä,
huomaat varovasi askelta taas ja ihan huomaamatta.
Ja seuraavana aamuna sama juttu alusta.
Välissä olet käynyt hieronnassa.
Muistat vielä sen tunteen, kun nousit pöydältä:
keho tuntui kevyeltä, liike kulki paremmin ja ajattelit, että nyt tämä helpottaa.
Ja helpottihan se.
Viikon. Ehkä kaksi.
Ja huomaat miettiväsi:
pitääkö tätä vaan hoitaa näin koko ajan?
Et ole ollut tekemättä mitään.
Päinvastoin olet yrittänyt hoitaa itseäsi.
Mutta silti keho palautuu aina samaan tilanteeseen.
Totuus on tämä:
Oire katoaa hetkeksi, mutta syy jää.
Siksi sama kipu palaa.
Mutta mitään ei oikeasti muuttunut siinä, miten keho toimii arjessa.
Liike jäi samanlaiseksi. Kuormitus pysyi samana.
Ja tässä kohtaa pelkkä käsittely ei enää riitä.
Kehoa pitää myös opettaa liikkumaan uudella tavalla.
Ja siksi pelkkä oireen hoitaminen ei riitä.
Silloin ei enää hoideta vain sitä hetkeä vaan muutetaan sitä, miksi kipu ylipäätään syntyy.
Faskiahieronnalla apua lihaskireyksiin
Tässä videossa näytän, miten faskia toimii ja miten se vaikuttaa kehon kuormitukseen ja liikkeeseen
Faskiahieronta perustuu siihen, että kehossa on tällainen “verkko”, joka kulkee ihan kaikkialla.
Ja se verkko on faskia.
Se ympäröi lihaksia, menee luiden ympärillä ja jopa sisäelinten ympärillä. Vähän niin kuin koko kehon verkko, joka yhdistää kaiken ja mahdollistaa liikkeen.
Ja siinä on kolme tasoa:
- Pintafaskia – ihan ihon alla
- Syvä faskia – lihasten ympärillä ja välissä
- Sisäelinten faskia – tukee elimiä ja niiden liikettä
Kaikki nämä toimii yhdessä.
Jos kaikki toimii hyvin niin silloin liike on kevyttä ja sujuvaa.
Mutta jos se verkko kiristyy,
esim. stressistä, istumisesta tai siitä että keho kuormittuu epätasaisesti, niin liike ei enää kulje normaalisti.
Liian usein ajatus on:
“Kai tää nyt vaan kuuluu asiaan…”
“Se on varmaan tätä ikää…”
Sun kehon ei kuulu tuntua siltä.
Usein tilanne menee näin:
päivän aikana istut paljon, liikut vähän tai samalla tavalla päivästä toiseen.
Aluksi tuntuu siltä että keho vain väsyy ja alaselkä tuntuu hankalalta, niska kiristää iltaa kohti.
Sitten kipu alkaa tulla useammin.
Käyt hieronnassa.
Helpottaa hetkeksi.
Mutta muutaman päivän tai viikon päästä olet taas samassa tilanteessa
Miksi helpotus kestää vain hetken?
Koska kyse ei ole pelkästään iästä vaan siitä, mitä keholle tapahtuu arjessa.
Pitkään jatkunut istuminen, yksipuolinen kuormitus ja liikkeen puute johtavat siihen, että keho ei enää toimi optimaalisesti:
liike on hankalaa, kehossa ei ole tukea eikä voimaa ja sen takia kuormitus kasautuu samoihin kohtiin.
Ja siksi se kipu palaa.
Pelkkä oireen hoitaminen ei myöskään muuta tätä.
Kun kehoa lähdetään katsomaan kokonaisuutena ja vaikutetaan siihen, mistä kuormitus oikeasti tulee – yhdistetään käsittely ja oikeanlainen liike keho alkaa toimia eri tavalla.
Silloin muutos ei ole vain hetkellinen.
👉 kipu ei palaa samalla tavalla takaisin
👉 arki tuntuu kevyemmältä
👉 ja keho alkaa kestää paremmin
Jos tunnistat itsesi tästä, älä jää odottamaan että se menee ohi itsestään.
Usein se ei mene.
Minkälaista faskiahieronta on?
Faskiahieronta tehdään ilman öljyjä tai muita väliaineita, jotta pystyn käsittelemään kudosta tarkasti.
(Pieni muistutus: älä laita rasvaa iholle ennen kuin tulet 🙂)
Se mahdollistaa sen, että saan kudoksesta hyvän otteen ja pystyn vaikuttamaan siihen, missä liike on rajoittunut.
Käsittely on napakkaa mutta ei sellaista, että sitä pitäisi vain kestää hammasta purren.
Moni tulee vastaanotolle vähän jännittyneenä, jopa miettien etukäteen, että sattuukohan tämä tai tehdäänkö tämä jollain “faskiaraudoilla”. Ei tehdä.
Usein palaute onkin tämä:
“ei tämä ollutkaan niin paha kuin ajattelin.”
Kuuntelen sua koko hoidon ajan ja säädän käsittelyä sen mukaan, miltä se tuntuu. 🙂
Mitä teen hoidossa?
Aloitetaan aina havainnoinnilla.
Katson, miten keho liikkuu ja missä kohtaa liike ei kulje normaalisti.
En jää siihen kohtaan, missä kipu tuntuu.
Faskian kuuluu liikkua vapaasti kaikkiin suuntiin:
ylös, alas ja sivuille.
Kun liike toimii, keho jakaa kuormituksen tasaisesti.
Mutta jos jokin suunta on rajoittunut, keho alkaa kompensoida.
Esimerkiksi:
Käsi ei nouse kunnolla ylös ilman kiristystä → keho alkaa kompensoimaan → niska ja yläselkä alkaa kiristää
Askel ei rullaa normaalisti kävellessä → kuormitus jää kantapäähän tai pohkeeseen → alkaa tuntua kipuna jalassa tai jopa alaselässä
Et pääse kiertämään ylävartaloa kunnolla (esim. autoa peruuttaessa) → alaselkä kuormittuu → alkaa tuntua jäykkyytenä tai kipuna alaselässä
Paino jää jatkuvasti enemmän toiselle puolelle seistessä → toinen puoli tekee enemmän töitä → tuntuu toispuoleisena kireytenä tai jomotuksena
Ja tämä alkaa tuntua kipuna.
Kun löydän sen suunnan, johon kudos ei liiku,
lähden käsittelemään sitä suuntaa.
En siis vain “hiero kipeätä kohtaa”,
vaan tarkoituksena avata sitä liikeusuuntaa mikä kiristää.
Usein etenen kehon ketjua pitkin.
Jos syy löytyy esimerkiksi lantion alueelta, aloitan sieltä ja etenen vaihe vaiheelta kohti sitä kohtaa, missä kipu tuntuu.
Tavoitteena on palauttaa liike, tasapaino ja kehon yhteistyö –
eikä vain helpottaa oiretta hetkeksi.

Kuka olen?
Olen Minna – koulutettu hieroja, valmentaja ja kehonhuollon ammattilainen.
Yli 10 vuoden aikana olen nähnyt aika monta kehoa… ja aika monta tarinaa.
Miten päädyin tähän?
Jos nyt kerron rehellisesti tämän niin oikeasti lähdin alunperin tälle alalle hevosten takia. Ajatus oli, että hoidan ratsastajia…
mutta jossain kohtaa hurahdin ihmisiin täysin. 😄
Vastaanotolla alkoi kuitenkin toistua sama kuvio: asiakas tuli, sai helpotusta…
ja hetken päästä sama jumi oli takaisin.
Ja muistan miettineeni monta kertaa:
eihän tässä ole mitään järkeä.
En halunnut tehdä työtä, jossa helpotetaan hetki ja aloitetaan sama alusta.
Kun aloin syventyä faskiakäsittelyyn, moni asia loksahti paikoilleen.
Ymmärsin paremmin, miksi kipu ei ole aina siellä missä se tuntuu ja miksi pelkkä hieronta ei riitä.
Ja ennen kaikkea: näin eron käytännössä.
Faskiahieronta sopii sinulle, jos:
– keho tuntuu jatkuvasti kireältä, vaikka venyttelet tai käyt hieronnassa ja sama jumi palaa muutaman päivän päästä
– sama kipu tulee takaisin uudestaan ja uudestaan, esimerkiksi niska kiristää iltaisin, alaselkä väsyy päivän aikana tai kantapää vihlaisee aamuisin
– liike tuntuu rajoittuneelta, esimerkiksi käsi ei nouse kunnolla ilman kiristystä, selkä ei kierry normaalisti tai askel ei rullaa kevyesti
– huomaat hakevasi koko ajan helpotusta: venyttelet, vaihdat asentoa tai “yrität saada jumi auki”, mutta mikään ei tuo pysyvää muutosta
– olet jo kokeillut venyttelyä, hierontaa tai muita keinoja, mutta helpotus on jäänyt hetkelliseksi
Kohdennettu hoito – 40 min
59 €
→ Kun tiedät tarkalleen, mihin kohtaan tarvitset apua
⭐ suosituin: Kokonaisvaltainen käsittely – 55 min
75€
→ Paras valinta ensikäynnille ja yleisimpiin vaivoihin
Koko kehon hoito – 85 min
105€
→ Enemmän aikaa koko kehon perusteelliseen käsittelyyn
Lempeä huoltohetki – 40 min
59€
→ Kevyempi vaihtoehto, kun kaipaat rentoutusta
Kehoa ei korjata yhdestä kohtaa.
Kipu tuntuu yhdessä paikassa, mutta syy on usein muualla.
Siksi pelkkä hieronta helpottaa vain hetkeksi.
Kun mukaan tuodaan liike ja kokonaisuus, muutos alkaa kestää
Laitetaanko keho kuntoon? 🙂
👉 Kurkkaa palvelut ja lähdetään liikkeelle.
Faskiahieronta on kuitenkin oikein hyvä vaihtoehto aloittaa muutos.
Kyllä, voit yleensä varata ajan faskiahierontaan, vaikka sinulla olisi nivelrikko. Vaikka nivelrikko sinänsä ei ole poistettavissa hieronnalla, hoito voi helpottaa ympäröivien lihasten ja sidekudosten jännitystä, mikä vähentää kipua ja parantaa liikkuvuutta.
Faskiahieronta ei ole tarkoituksellisesti kivuliasta, mutta se voi tuntua erilaiselta kuin perinteinen hieronta.
Hoidossa käsitellään lihaskalvoja eli faskioita, jotka voivat olla jännittyneitä ja kireitä, jolloin käsittely voi aiheuttaa hetkellistä epämukavuutta tai paineentunnetta.
Miltä faskiahieronta tuntuu?
Hoito tehdään aina asiakkaan kipukynnyksen mukaan, eikä sen kuulu olla sietämättömän kivuliasta.
Hoidon jälkeen voi esiintyä kevyttä lihasarkuutta – Tämä on normaalia ja muistuttaa treenin jälkeistä tunnetta, mutta menee yleensä ohi päivän tai parin sisällä.
Faskiahieronta tehdään aina asiakkaan tuntemuksia kuunnellen. Jos jokin kohta tuntuu liian voimakkaalta, hoitoa voidaan keventää ja mukauttaa yksilöllisesti.
ps. palveluista löytyy myös rentouttava faskiakäsittely.
Kyllä, raskaana oleva voi tulla faskiahierontaan, olen käynyt myös raskaana olevien koulutuksia. Hoito mukautetaan aina turvalliseksi raskauden eri vaiheisiin.
Faskiahieronta voi olla erittäin hyödyllistä raskauden aikana, sillä se auttaa kehoa sopeutumaan muutoksiin ja lievittää yleisiä vaivoja, kuten:
✅ Selkä- ja lantionkipuja
✅ Niska-hartiaseudun kireyksiä
✅ Rentoutumista ja unen parantamista –
Miten faskiahieronta tehdään raskauden aikana?
- Hoitoasento mukautetaan turvalliseksi ja mukavaksi – yleensä kylkimakuulla.
- Hoito tehdään lempeämmin ja kehoa kuunnellen.
Milloin faskiahierontaa ei suositella raskauden aikana?
- Jos sinulla on raskauskomplikaatioita, kuten ennenaikaisia supistuksia, istukan ongelmia tai voimakasta turvotusta, on hyvä keskustella ensin lääkärin kanssa.
Jos raskautesi etenee normaalisti ja haluat helpotusta kehon jännityksiin, voit varata turvallisesti ajan faskiahierontaan! 😊
Kuinka monta hoitokertaa tarvitaan, riippuu täysin asiakkaan yksilöllisestä tilanteesta, oireista ja tavoitteista. Jo yksi hoitokerta voi tuoda helpotusta, mutta pitkäaikaisten vaikutusten saavuttamiseksi suositellaan useampia käyntejä.
Miten usein kannattaa käydä?
Pitkäaikaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi faskiahieronnassa voi käydä esimerkiksi kerran kuukaudessa tai tarpeen mukaan.
Akuuteissa kiputiloissa tai voimakkaissa jännityksissä hoitoa voidaan suositella tiheämmin, esim. kerran viikossa muutaman viikon ajan.









